19.3.-12.4.2026 Juha Allan Ekholm OTHERLAND

OTHERLAND - Teoksia meneillään olevasta projektista ISOÄIDIN MAA
Valokuvataiteilija Juha Allan Ekholm työskentelee pohjalaisessa maisemassa nykyvalokuvan keinoin. Meneillään olevaa työtä esittelevä OTHERLAND katsoo valokuvaajan silmin isoäitinsä maisemaan.
OTHERLANDon installaatio ja valokuvasarja maisemasta, nk. "sokeista pisteistä" pohjalaisessa maisemassa, jossa valokuvataiteilijan jälki on muuttanut aiheen tulkintaa. Ylisukupolvinen katse on tuottanut osin yllättäviä lähestymistapoja ja työnkulkuja, joissa tasapainoillaan dokumentin ja taidevalokuvan välimaastossa.
Neuvostoliittolainen elokuvantekijä Andrei Tarkovski (1932 – 1986) ei elokuvissaan lähtenyt ajatuksesta, että tarinaa olisi kerrottava kuten silmä sen näkisi. Kerronta saa tapahtua tulkinnan läpi.
OTHERLAND – kuvasarjaa värittää valokuvataiteilijan katse ja oma digitaalinen työnkulku, joka on kuitenkin uskollinen valokuvakuvan dokumentaarisuudelle. Kuvien sisältöä ei ole muutettu.
Valokuva on perusluonteeltaan ajassa elävä tallentava väline, jonka kiehtovin voima on sisäänrakennettu kyky tulkita muistoja. Pohjautuen maiseman tallentamiseen sellaisenaan kameran läpi nähtynä kuvista tulee aiheensa todiste ajassa ja paikassa.
Dokumentaarinen valokuva on tämän näyttelyn taiteilijalle monimuotoinen väline, joka voi käyttää myös nykytaiteen mahdollisuuksia kuten erilaisia kuvankäsittelyn työnkulkuja. Taiteilija on digitaalisella työnkulullaan myös keskustelussa nk. vanhojen valokuvamenetelmien kanssa "märkälevytekniikasta" "neulanreikävalokuvaan". Tulos on tuttu ja samanaikaisesti outo tai valveuni, hypnagoginen näky. Kuvat kuljettavat katsojaa rinnakkaistodellisuudelta näyttävään tilaan, joka on samalla tosi.
OTHERLAND yhdistelee valokuvadokumentin sekä mm. sosiaalisesta mediasta tutun jälkikäsittelyn keinomaailmoja. Henkilökohtainen työnkulku alkaa jo kuvanottovaiheesta jatkuen jälkikäsittelyyn.
Valokuvataiteilija on kertonut käyttävänsä myös kerättyjä tulostusmateriaaleja perinteisistä pigmenttitulostuspapereista mm. teollisuuden ylijäämään. Hänen mukaansa ei tarvitse olla automaattista, että taiteilijan työn tuloksena syntyy uutta materiaalien käyttöä. Tämä on toisaalta yritys rajoittaa tulostusmateriaalien ylikäyttöä - toisaalta ylijäämämateriaalien käyttö luo samalla omanlaista estetiikkaa, jonka taiteilija on huomannut tukevan kuviensa sisältöä ja mahdollistavan uusia esittämiskäytäntöjä.
