8.8.-30.8.2026, Varikko ry: Avaruusseikkailu 2026

31.08.2026

Varikko ry juhli 25-vuotista taivaltaan näyttelyllä Avaruusseikkailu 2026, joka kokosi yhteen yhdistyksen nykyisiä ja entisiä työhuonetaiteilijoita. Näyttely oli esillä Varikkogalleriassa Seinäjoella 8.8.–30.8.2026.

Juhlavuoden näyttelyssä tuttu todellisuus sai uusia muotoja. Osa teoksista pysyi tukevasti maan pinnalla, osa kutsui katsomaan maailmaa hieman toisin. Gallerian pihassa avaruusaluksille osoitettu pysäköintipaikka on muistuttanut jo vuosien ajan siitä, että avaruuden pääkaupungissa kaikki on mahdollista.


Näyttelyyn osallistuneet kaksitoista taiteilijaa lähestyivät teemaa kukin omasta näkökulmastaan. Teoksissa pohdittiin, miten ympäröivä maisema, yhteisö ja paikallinen kulttuuri näkyvät taiteilijan työssä. Joillekin avaruusseikkailu on sisäinen tutkimusmatka, toisille kuvitteellinen maailma tai kurkistus tulevaisuuteen. Tilaa on myös leikille.

Varikko ry perustettiin vuonna 2001, kun joukko taiteilijoita kunnosti vanhan VR:n veturitallin sivurakennuksen työhuoneiksi ja galleriaksi. Tilat rakennettiin pitkälti talkoovoimin, ja alusta asti tavoitteena oli luoda paikka taiteen tekemiselle ja esillepanolle. Ensimmäinen näyttely avattiin heti remontin valmistuttua.

Neljännesvuosisadan aikana Varikkogalleriassa on järjestetty satoja maksuttomia näyttelyitä ja kulttuuritapahtumia. Galleriaa ylläpidetään edelleen vapaaehtoisvoimin, ja sen toiminnan lähtökohtana on ollut tarjota taidetta kaikille.

Juhlavuoden näyttely kokoaa yhteen taiteilijoita, jotka ovat työskennelleet Varikolla kolmen eri vuosikymmenen aikana. Samalla se kertoo yhteisöstä, joka on ollut osa Seinäjoen kulttuurielämää jo 25 vuoden ajan.

Kuvan teos: Liisa Malkamo Leggera e frizzante, 2026

Share